maanantai 4. toukokuuta 2015

Maanantai - 6.4.
Ensimmäinen työpäivä alkoi rauhallisissa merkeissä harjoitellen IT-tuen järjestelmän kulkua.
Oman työaseman käyttöönoton, sekä harjoittelija-tunnuksiin totuttelun yhteydessä pääsimme vaihtamaan autopuolen tietokoneeseen toisen näytön.

Tiistai - 7.4.
Päivä sujui läppäreiden asennuksen merkeissä (tarvittavat softat ym.).

Keskiviikko - 8.4.
Läppäreiden asennusprosessi jatkui. Saatuamme asentelut valmiiksi, pääsimmekin nollailemaan K-rakennuksen koneiden BIOS-asetuksia.

Torstai - 9.4
BIOS-asetusten nollailua jatkettiin. Rakennukseemme palatessa nappasimme myös mukaan K-rakennuksen INFO-tv:n keskusyksikön.

Perjantai - 10.4.
Saatoimme läppäreiden asennuksen tältä erää päätökseen.



Maanantai - 13.4.
Työpäivään kuului erilaisia IT-tuen tehtäviä, kuten työntekijöiden avustusta tiedostojen käsittelyssä, sekä oheislaitteiden toimittamista ja kytkemistä työympäristöön.

Tiistai - 14.4.
Pääsimme päivittämään G-rakennuksen TSETTA-luokkaan uusia käyttöjärjestelmiä (Windows 8). Aloitimme myös tarpeellisten ohjelmistojen asentamisen työasemiin.

Keskiviikko - 15.4.
Jatkoimme TSETTA-luokan ohjelmistojen asentamista.

Torstai - 16.4.
Saatettuamme TSETTA-luokan asentamisen loppuun asti, jatkoimme työpäivää LINGVA-luokan asentamisen merkeissä (käyttöjärjestelmät, ohjelmistot).

Perjantai - 17.4.
Pääsin heti aamusta suorittamaan palvelin-asennuksen näyttöä, jonka suoritettuani pääsin asentelemaan lisää läppäreitä.



Maanantai 20.4.
-

Tiistai 21.4.
-

Keskiviikko 22.4.
-

Torstai 23.4.
-

Perjantai 24.4.
-



Maanantai - 27.4
Päivän tehtävänä oli aloittaa A-rakennuksessa sijaitsevan luokan koneiden uusiminen. Työprosessiin kuului vanhojen keskusyksiköiden, sekä yksittäisten näppäimistöjen ja monitorien vaihtaminen, uusien keskusyksiköiden ja oheislaitteiden kiinnittäminen työympäristöön (telineiden kiinnitys [poraus], käyttöjärjestelmien asennus, ym.).

Tiistai - 28.4
(Sairaana)

Keskiviiko - 29.4
(Sairaana)

Torstai - 30.4
(Sairaana)

Perjantai - 1.5.
(Vappu)



Maanantai - 4.5.
-

Tiistai - 5.5.
-

Keskiviikko - 6.5.
-

Torstai - 7.5.
Päivään mahtui erilaisia IT-tuen tehtäviä. Pääsin avustamaan tulostimen käytössä useampaan otteeseen, sekä ajamaan korjauksia läppäreihin jotka eivät käynnistyneet.

Perjantai - 8.5
-



Maanantai - 11.5.
Aloitimme JOTTA-luokan asennuksen G-rakennuksessa (käyttöjärjestelmät, softat). Ehdimme päivän aikana myös korjata yhden A-rakenuksen koneen ääniongelman.

Tiistai - 12.5.
Avustin avustamaan videoiden käsittelyssä YouTube-käyttöä varten, jonka jälkeen lisäsin jokaiselle videolle oman QR-koodinsa, jotka oppilaat voisivat lukea verhoilu-alan laitteista, päästäkseen helposti käsiksi esimerkki-materiaaleihin. Jatkoimme JOTTA-luokan asennusta.

Keskiviikko - 13.5.
-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti